Opettajat

Tero Alanko

Tero on harjoittanut historiallista miekkailua vuodesta 2001 lähtien. Ennen ryhtymistään miekkailijaksi hän kamppaili itämaisten lajien parissa. Hän opettaa yhdistyksessä Fioren järjestelmän lisäksi sapelia.

Matti Lepomäki

Matti on opiskellut historiallista miekkailua vuodesta 2007 lähtien. Hän opettaa Fioren järjestelmää, painottuen tikariin ja painiin.

Henry Vilhunen

Henry ”Herttua” Vilhunen on salin renessanssimies, sillä moninaiset ovat hänen taitonsa. Hän rakastaa rapiiria, mutta opettaa myös Fioren järjestelmää.

Jan Kukkamäki

Ritari, vain vailla titteliä. Jan on toiminut yhdistyksessä ja harjoittanut historiallisia asetaitoja yhdeksänvuotiaasta saakka. Hän opettaa pääasiassa Fioren järjestelmää.

Mikko Mustajärvi

Mikko on harjoitellut jo kaksi vuosikymmentä mitä erilaisimpien aseiden ja taistelutapojen parissa. Historiallisen miekkailun piiriin hän siirtyi vuonna 2015. Hän johtaa yhdistyksessä I.33-harjoittelua.

Janne Högdahl

Taidokas miekkailija ja herrasmies. Janne on opiskellut ja opettanut italiasta rapiiria vuosikymmenen, ja hän jakaa rapiirin opetusvastuun Henry Vilhusen kanssa.

Ville Henell

Harjoituksen karaisema miekka- ja herrasmies. Ville on harjoitellut erilaisten aseiden parissa jo kolmatta vuosikymmentä. Hän johtaa Fiore- ja I.33-tunteja, painottuen erityisesti Fioressa panssaroituihin tekniikoihin.

Ilpo Luhtala

Herrasmies ja usean järjestelmän taitaja. Ilpo on yksi alkuperäisistä SHMS Ry:n perustajista. Hän opettaa yhdistyksessä Fioren järjestelmän lisäksi sapelia, ja toisinaan sapelin tilalla Silverin miekkailua.